Tässä vielä viimeisiä työviikkoja kulutellessa on aikaa ajatella joutavia ja miettiä muitakin. Ihanaa. Paitsi että kun kiire on työssä loppunut, on mahamakkaran kasvu kiihtynyt. ja se on kyllä kammottavaa kerrassaan!! Miten ihana onkaan napsia hyvä sieltä toinen täältä ja kastella kahviin pari keksiä samalla kun verkkaiseen nyplää näppistä.

Uusi kierroksia odotellessa.

niin sitten matkaan kohti uutta työtodellisuutta. irtisanoutumisen tunnelatingista on jo toivottu ja epätodellisuuskin alkaa pikkuhiljaa hellittää. 7,5 vuotta on pitkä ihmissuhde työmaailmassa. irrottautuminen on prosessi näemmä.

tunnelatingin jälkeen tuli mahdoton voimattomuus siirtyä ajatuksellisesti uuteen. tartuin vielä tekemättömiin töihin topakasti ja olin innokas. nyt 6 viikoa irtisanoutumisen jälkeen, ovat rukkaset täysin tippuneet ja hädintuskin saan tehtyä pakollisen. 3 kk irtisanoutumisaika on harkitsematon sitoumus työnantajalta. kyllä lähtijästä kandeisi hankkiutua mahdollisimman nopeasti eroon. minä ainakin vain levitän demotivaatiota kanssaeläjiin. kaikki odottaa vaan että milloin tuo luvattoman huoleton pomo häipyy, että saa taas tarrtua töihin. hih.

ja vielä 4 viikkoa. todella harkitsematon teko työnantajalta.

tänään oli keskustelurupeama uusien yrittäjäkumppaneiden kanssa. ihanan virkistävää ja lupaavaa. hahmotonta ja epäselvää. mieli syyhyää päästä käsiksi uuteen. 

ja samaan aikaan parsapenkissä tapahtuu... uutta versoa pukkaa. kolmivuotiaat taimet eivät aivan kaikki jaksa kasvattaa ruokaa, mutta eilenpä kiehautin ekat oman penkin parsat. mahtavaa herkkua!!!!!

miten surullista se on, ettei Englannin prinssi pääse sotimaan Irakiin. ---kuinka on olemassaolon tarkoitus hukassa sillakin yksilöllä. ei löydy extreme kicksia normaalielämstä. menisi edes ajamaan jotain järkevää asiaa. vaikka vapaaehtoistyön perkeleirakiin tai johonkin kuivuusafrikkaan.

oma arki kamppailee yhtä surien mitättömyyksien parissa. lähteäkö oman itseäisyyden nimissä hillittömään myrssymäiseen vastatuuleen pyöräilemään baariin vaiko säilyä kotona chattaamassa. vaikkakin vuoden frekvenssilla.tjaa- dilemma on toistaiseksi ratkaisematta.

ihanaa kun tulee kesä. On niin kevyttä, kun ei tarvitse tupata vaatetta ylettömästi itsen eikä lasten päälle, kun lähtee ulos. voi vain kävellä pihalle. ja kuulla keväistä linnun laulantaa, tulen suhinaa. haistaa multaa ja sateen tuloa. entäs ulkona kuivatun pyykin tuoksu.

parasta on kun voi kuopsuttaa puutarhaa, laittaa kasvimaan penkkejä ojennukseen ja kylvää jo siemeniäkin.

yritän tavoittaa sen, mistä itse pidän. On niin unohtunut tässä vaimona ja äitinä toimimisen yhteydessä. tuossa etsinnässä irtisanoutuminen työstä tuntuu kovoin oikealta. edes jostain pakosta vapaana. vaikka tiedänhän, ettei työtä tekemättä voi olla kovin pitkään. uskon vielä kuitenkin naivistiko, että itsenäisesti asiantuntijana yrittämällä voisin säästyä ahneuden taakalta ja tehdä vain riittävästi. vuoden päästä olen siinäkin viisaampi.

että tunnen itseni onnellisemmaksi jätettyäni mieheni tissuttelemaan sukulaistensa kanssa toisaalle, kuin että olisin saanut hänet mukaani.Tunnen oloni jopa helpottuneeksi; hiljaisuus ilman typeriä jaarituksia tuntuu miltei lomalta. Luin tänään josstain että rakkauden tietää loppuneen, kun toisen nassutus syödessä raivostuttaa. Tiedä tuota, mutta mietin kyllä, missä mennään kun erossa olo tuntuu paremmalta kuin yhdessäolo... ihanaa kun ei tarvitse viihdyttää toista.

Olenko jalo ihminen ja ihana nainen, kun vapautan mieheni rilluttelemaan ilman syyllistämistä vaiko vain itsekäs. Mahtavaa, että kaksi näennnäisesti noin toisistaan kaukana olevaa vaikutinta voivat toimia yhtä aikaa!!

Matkalla kotiin oli vielä epätodellinen kuutamo. Hiljainen sekin, vaikka niin julkealla tavalla talvista yöpimeyttä häiritseekin.

niin vähän on lopulta kaikesta sanottavaa.